perjantai 30. heinäkuuta 2010

Vacanze Romane

Hei vain ja sori taas päivityskatko. Kuten varmaan ymmärrätte, Rooma oli niin täynnä näkemistä ja kokemista, ettei tullut heti mieleen mennä nettikahvilaan ja päivittää blogia. No, toivottavasti tämä postaus on odotuksen arvoinen ;D

Matka alkoi jo päivää ennen lentoa. Elikkäs piti matkustaa Helsinkiin. Koska lentomme lähti kello kahdeksan aamulla, jouduimme olemaan kentällä jo kuudelta, mikä taas tarkoitti sitä, että majoituimme lentokentän Rantasipiin yöksi. Sain sieltä ilmaiseksi pinkin niskatyynyn lahjaksi. Yay! Taisivat vaistota, että minut saa puolelleen lahjomalla ;D

No, lento meni pienestä väsymyksestä huolimatta hyvin enkä ollut unohtanut käsimatkatavaroihini jättipulloa ihorasvaa, toisin kuin Lontoon matkalle lähdettäessä. Löysimme jopa itsemme oikeaan junaan jonka määränpää oli La Giustiniana!
La Giustinianan juna-aseman läheltä löytyi soma pieni asunto, joka oli tarkoitettu majapaikaksemme matkamme ajaksi. Meitä tulivat heti vastaan mukavat isäntämme ja ohjastivat meidät majaamme. Yllä olevassa kuvassa näkymä meidän terassiltamme. :) Minulla oli söpö pieni huone, joka oli sisustettu viktoriaaniseen tyyliin. Ainut vaan, että se ei näyttänyt viiden minuutin päästä enää kovin viktoriaaniselta, kun koristetyynyt ja päiväpeitto olivat lattialla ja minun vaatteeni olivat löytäneet uuden paikan sängyn päältä. Hups.
Siinä näkyy vähän huonettani.

Mitä voin sanoa lämpötilasta? KUUUUMAA! Mikä oli sekä kirous, että siunaus, sillä kuumuuden ja auringon ansiosta olen kuvassa olevaa minääni paljon ruskettuneempi. Kirous siinä mielessä, että kuvitelkaa +37 astetta lämmintä, italian kostea ilmasto ja pitkät istumiset muovisilla kahvilan penkeillä. Ei sitä tunnetta enää uudestaan, kiitos!

Mitä ruokaan ja juomaan tuli - molto buona! Kuvassa näkyy meidän lempiravintolamme, muovituolit, sekä ihana katkarapu-rucola-pizza. Nam. Ja kaikki kahvilat olivat aivan ihania, cappuccinoa tuli juotua ja parit tiramisut syötyä. Ja palvelu oli aina ihan mielettömän hyvää. Suomi, ottakaa oppia! Eräs kahvila jäi kyllä mieleen elävästi, ei kyllä tarjoamuksien takia, vaan...
.. kaikki kahvilan tuolit ja sohvat oli FENDIÄ! Ja kyllä, tarkistin, niissä oli jokaisessa metallinen laatta, joka paljasti tuolit aidoiksi. Porukat eivät ihan ymmärtäneet innostustani, mutta kun mainitsin, että Karl Lagerfeld on FENDIn pääsuunnittelija, alkoi kuulua ymmärtäväisiä ahaa, vai niin, jaa jaa - kommentteja. Anteeksi karmea ulkomuotoni, mutta olen meikitön johtuen hetki ennen kuvaamista ohjelmassa olleesta uimisesta. Mitäs muuta oli ohjelmassa...?
1. Segwayllä ajelua! Eräässä puistossa sai vuokrattua tuon hauskan menopelin itselleen ja sai siellä sitten ajella vapaasti. Ei luoja, että se oli hauskaa! Harmi vaan, että se oli säädetty, ettei se pystynyt kulkemaan 9km/h vauhtia kovempaa. Mutta vauhti tuntui silti aika kovalta, miltähän sitten tuntuisi mennä sitä 30km/h, mitä nuo oikeasti kulkevat...
2. Nähtävyyksillä patsastelua! En nyt kuollaksenikaan muista tuon paikan nimeä, sillä aika monet aukiot käytiin läpi.. Oisikohan tuo ollut Piazza Navona? Ei tietoa.
Tämän sentään tunnistan! Ja toivottavasti tunnistaisit ilman mainintaanikin. Kuvassa on siis Colosseum. Se oli tajuttoman iso ja oli se omalla vähän rujolla tavallaan kauniskin. En kehdannut mennä kuvaan gladiaattorin kanssa, vaikka ensin olisin ehkä vähän tahtonutkin. Oliko sillä mitään tekemistä asian kanssa, että gladiaattorit, joiden kanssa sai ottaa kuvia maksusta, olivat vanhoja, parrakkaita pappoja, joilla oli huonot hampaat, eikä sellaisia salskeita, lihaksikkaita massimoita, joiksi heidät kuvittelin? En tiedä. Ei varmastikaan.


3. Ohjelmassa tietysti oli myös shoppailua! Harmi vaan, että ostokseni jäivät varsin vähäisiksi, sillä kaupat olivat joko sitä lajia, että laukut maksoivat 14 000€ tai sitten omituisia hellerättejä, joista en kovasti pidä. No,  kyllä minä sieltä silti jotain sain raahattua Suomeenkin asti, mutta niistä joskus myöhemmin. :)
Siinä vielä viimeinen fiilistelykuva ennen koneeseen nousua. Kuvassa näkyy myös minun uusi rakkauteni, Weekdaystä ostettu vintagehuivi. Huomasin sen Helsingissä ja ostin sen kummempia miettimättä. Vasta hotellissa tajusin lukea lapun, missä luki:

"Weekday Vintage is a careful seletion of vintage garments. Every item marked Weekday Vintage is unique and can not be found anywhere else."

 Heti nousi huivin arvo silmissäni huimasti. Ainiin, päälläni oli myös ihana Oviessen lastenosastolta löytynyt Paavo Pesusieni paita. Eikö ole söpö? :D

Eli kaiken kaikkiaan hyvin mukava reissu oli, jos ei hirveästä väenpaljoudesta johtuvaa ahdistusta ja paluulennon suureen turbulenssiin joutumista ei lasketa. Mutta nyt, niskani ovat niin kipeät, etten jaksa olla koneella pidempään. Kuulette minusta vielä. ;) Adios!

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Helteitä pakoon

Huh hellettä! Ihan tosissaan, en oo varmaa eläessäni ollut SUOMESSA näin kuumissani. Minun huoneeni on yksi talon kuumimmista huoneista, of course, joten jotta en sulisi täydellisesti yön aikana, olen joutunut evakkoon meidän saunarakennukseen. Ainoa paikka tontillamme, jossa on ilmastointi. Mutta jos talomme viileimmän  huoneen sisälämpötilamittari näyttää kylmimmillään +28C, ei kyllä mitenkään kovin viileästä silloinkaan puhuta. Noh, lähdinkin sitten helteitä pakoon serkkuni mökille Mikkelin lähettyville ja vietin siellä muutaman yön.
 Serkkuni isovanhempien mökillä asui tämä ihana, pörröinen newfoundlandinkoira (minusta ennemmpinkin mustakarhu), joka tottelee nimeä Emma. Raukkaparka oli aivan kuumissaan paksun turkkinsa kanssa. Yritimme houkutella Emman kanssamme järveen, mutta koira pelkäsi vettä, joten ei voinut viilentää itseään edes järvessä. (Newfoundlandin koiria käytetään yleensä vesipelastuksessa, mutta eei, Emma pelkää vettä :D)

Muutaman päivän Mikkelissä oleskelun jälkeen matkustin bussilla Lappeenrantaan takaisin, käväisin hyvän ystäväni rippijuhlissa ja matkustimme Puumalaan, meidän omalle mökillemme.
Siinäpä se pieni mökki näkyykin. Mökki on minun ukkini itse tekemä ja se sijaitsee pienessä, kallioisessa saaressa, missä ei ole muita mökkejä kuin meidän mökkimme. Jotta pääsisimme saareen, meidän täytyy aina mennä soutuveneellä sellainen parinsadan metrin pituinen matka autopaikalta saareen. Rakastan tätä mökkiä, sillä pidän siitä, että se on täysin eristetty muista ihmisistä. Toisaalta välillä se on aika kauheaa, sillä tällainen kaupunkilaiskissa ei mielellään pitkiä aikoja vietä täysin ilman tietokonetta ja telkkaria ja muita kaupungin mukavuuksia. :D Mutta jotta aika ei kävisi täysin pitkäksi uiskennellessa (vedenlämpö 26-28C) ja aurinkoa ottaessa, pitihän sitä välillä pistäytyä ihmisten ilmoilla, toisin sanoen Puumala Cityssä ;D Se on sen verran iso city, että siellä taitaa olla tyyliin kymmenen kauppaa. Sale, K-kauppa, Siwa, halpalinna, joku rautakaupantapainen, apteekki, jonkin sortin kangaskauppa, pari ravintolaa sekä minun kaveripiirissäni jo (surullisen) kuuluisaksi muodostunut...
Puumalan Muoti Puoti! :D Kyseinen kauppa taitaa olla Puumalan ainut vaatekauppa, kirppiksiä ja halpalinnan Sunny's - osastoa lukuunottamatta. On sen verran kova kauppa ja meidän piireissä niin legenda, että oli pakko ikuistaa tuo kyltti ja näyteikkuna.
Joka kerta kun olemme käymässä mökillä, minun on aivan pakko katsastaa muotipuodin näyteikkuna. Se aina jaksaa yllättää minut värikylläisyydellään ja omaperäisyydellään. Tällä kertaa ei kyllä valitettavasti tuolta lähtenyt matkaani. Eipä ole kyllä ikinä lähtenyt mitään mukaan. Höh.

Tänään on ohjelmassa ollut siivousta, pakkausta, pakkausta.. mikäs unohtui? Ainiin, siivousta. Huomenna nimittäin tavarat autoon, nokka kohti Helsinkiä ja siellä hotellissa yötä ja aikaiseen tiistai-aamuna Helsinki-Vantaalta lähtee lento Roomaan.
(molemmissa kuvissa linkki sivustoihin, joilta kuvat otin)
Olen kolme kertaa Italiassa käynyt, mutta jokainen kerta oli Gardajärvellä, sillä äitini eno asuu siellä. Eli ensimmäinen kerta Roomassa ja Vatikaanissa tulee olemaan. :)

Tässä onkin Päivän (siivous)asukuva. Anteeksi huono laatu. Anteeksi harjaamattomat hiukset. Anteeksi meikitön naama.

T-paita: WESC (merkin onnistuin peittämään käsilläni :D), OneWay
Shortsit: GinaTricot
Huivi: Siskon hyllyltä nappasin.. :D

Ja nyt voisinkin jatkaa siivousta.. :D Arrivederci, kuulette minusta vielä matkan jälkeen!

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Leeni ja kesä ne yhteen sopii..

Sori, etten oo kauheesti taas kerenny postailla, muttakun pihalla on melkein +30 astetta ja aurinko paistaa, niin kuka jaksaisi istuskella pitkiä aikoja koneella? :)
Mitäs olen viime aikoina tehnyt? Auringonottoa, lenkkeilyä ja muita ihmeellisiä jumppasessioita, rannalla hengailua ja uimista, kavereiden kanssa oloa, jäätelön syöntiä.. Kaikki nuo ovat olleet aika oleellinen osa normaalia päivärutiiniani. Niin, ja eilen olin hyvän ystäväni Siirin kanssa Helsingissä shoppailemassa.

Perimmäinen tarkoitus matkata Helsinkiin oli saattaa siskoni Helsinki-Vantaalle, hän matkasi yksin kolmen viikon kesävaihtoon Italiaan. Päätinpä käyttää tilaisuuden hyväksi ja käydä samalla Siirin kanssa kaupungilla shoppailemassa. Minun ei edes pitänyt ostaa paljoa mitään, minun piti lähinnä näyttää poloiselle kaverilleni paikkoja, raukkaparka ei ollut käynyt ginassa aikaisemmin. :D Minulle, ginatricotin kanta-asiakkaalle tämä oli shokki ja kaikki mahdolliset ginat käytiin läpi.

Tuossa kuvassa näkyykin eilinen päivän asuni.
Shortsit: H&M
Toppi: Siskoltani lainaama, ostopaikasta ei käsitystä
Vyö: Seppälä
Tuo kauppa, jossa kuvasimme oli Union Five. Rakastuin tuohon hattuun heti, mutta 39 euron hintalappu hillitsi minun ostohimoani tarpeeksi, hattu jäi siis kauppaan. (ei se sinäänsä ollut tuollaisesta hatusta kovin paljon, mutta olen paljon tavaraa halvalla - idealismin kannattaja.. :D) Ihan hyvä, sillä isälläni taitaa olla samantapaisia hattuja monia ja hän lupasi luovuttaa niistä ainakin yhden minulle. Jee!

Sori, nyt kyllä satelee teinipeilikuvia, vaikka niitä inhoankin. tämä kuva oli pakko ottaa ihan sen takia, että yksinkertaisesti Monkin sovituskoppi oli niin siisti. Tai siisteydestä en tiedä, ainakin minun kopissani oli puoliksi syöty varsin tumma omena. Arvatkaa olinko innoissani kun viimein pääsin tähän Helsingin Monkiin. Rakastuin jo Monkin sisustukseen ja väreihin jo Tukholmassa, eikä Helsinginkään kauppa onneksi tuottanut pettymystä. Ja kun huomasin näyteikkunassa lempikirjaimeni S, A, L ja E, hihkuin riemusta ja kirjaimellisesti juoksin kauppaan sisään. Siiri parka. Alennuksista huolimatta sain juuri ja juuri hillittyä itseni ja pidettyä liiallisen ostelun kurissa. Mutta nämä tarttuivat kuitenkin mukaani:
Musta raidallinen mekko: Monki
Tuossa kun se vaan roikkuu, tuo näyttää muodottomalta rotjakkeelta, mutta kun sen laittaa päälle ja laittaa tuon vyön, niin se näyttää ainakin omasta mielestäni ihan hyvälle.
Selittämättömän värinen rypytetty mekko: GT
Tämä mekko on tosi kiva, mutta se on ehkä jopa turhankin löysä. Sovitin S kokoa, joka oli minulle liian iso, ostin sitten XSn (mikä on minulle jo ennenkuulumattoman pieni), mutta sekin oli tosi löysä. Mutta se on kyllä silti todella nätti ja kiva päällä, täytyy vaan varoa, etten turhaa vilauttele rintaliivejäni. :D Tuossa kuvassa se näyttää muuten aika oranssilta, mutta luonnossa se on vähän pinkimpi ja sanoisin sen väriksi marjainen. :D
Valkoinen raidallinen t-paita: Monki
Kuvassa tuo näyttää vähän tylsän väriseltä, mutta luonnossa nuo raidat ovat paljon kirkkaammat. Paita oli -50% ja hinnaksi taisi jäädä vaivaiset 6 euroa. Jee!
Ja tässä näkyykin koruostokseni. Tuo ihana vanhanaikainen kaulakoru on aika lailla täydellinen, aika lailla vain siksi, että ginassa olisi ollut vielä täydellisempi, missä oli kellokin, mutta sen 23 euron hintalappu ja pihiyteni saivat kellokorun jäämään kauppaan ja nätin ja halvemman korun tulemaan tilalle. (Taaskaan se 23 euroa ei ollut edes kovin paha, varsinkaan kun siinä oli toimiva kello siinä korussa, muttakun olin visusti päättänyt olla tuhlailematta ja halusin säästää rahaa vielä tulevaa Italian matkaa varten, joten..) Ja söpön silmälasikaulaketjun ostin JC:stä.
Aika hyvin selvisin ilman turhaa shoppailua, vai mitä? :) Vielä viimeiset fiilistelykuvat matkalta. Pysähdyimme Kymen Paviljongissa, jossa söimme jätskit, joimme limpparia ja kävimme moikkaamassa kotieläimiä.

"Hei saaks tälle antaa tällasen vohvelipalan?"
Tuo ihana vuohi on mun paras kaveri nykyään <3 Noei, se oli tosi ihana, kun se nuoli mun sormea kun se luuli, että annan sille jotain ruokaa. :D
Syötiin jäätelöä niin antaumuksella, että huh huh! :D Ihan kuin en olisi ikinä aiemmin maistanut moista. Ja ei, en ole tulossa harmaaksi hiuksistani, Leeni 5-v vain osaa syödä jäätelöä siististi. :D
 

Blog Template by YummyLolly.com - Background by Ava7Patterns