sunnuntai 17. lokakuuta 2010

huom!

Laitoin aiemmin kokkailuentryyni ohjeen omena-tuorejuusto-valkosuklaakakusta (jolle pitäisi kenties keksiä parempi nimi..), mutta minulla ei ollut siitä kuvaa. Nyt on kuva siitä kakusta reseptin ohessa ja toivottavasti se innostaisi teitäkin kokeilemaan sitä reseptiä!

perjantai 15. lokakuuta 2010

Pukeuduin pinkkiin

Tänäänhän oli siis Pukeudu Pinkkiin - päivä. Tarkoituksena tällä päivällä on siis lisätä tietoisuutta naisten rintasyövästä. Olin tietenkin mukana tässä projektissa parhaani mukaan ja laitoin ainoat edes pinkkiä muistuttavat vaatekappaleeni päälle.
Baseballtakki: Gina tricot
Paavo pesusieni -paita: Oviesse, Rooma
Farkut: Jim&Jill

Noista vaatteista ei ollut kyllä kauheasti hyötyä, sillä pidin takkini päällä 98% kaupungilla oleskelun aikana. Mutta ehkäpä nyt kaikki Coffee Housen myyjät ja asiakkaat ovat tietoisia rintasyövästä baseballtakkini ansiosta. Noh. Ajatus on tärkein, eikös?
Tarttuipa muuten piitkästä aikaan jotain mukaani kaupungilta, joka siis ei ole syötävää.
Tuo ihanainen neulemekko löytyi H&Mstä. Rusettivyö ei kuulu siihen, sen olen ostanut joskus aikaa sitten Zarasta. Nyt on vain käynyt niin hassusti, että olen ehkä viettänyt salilla liikaakin aikaa, sillä joudun lisäämään siihen muutaman reiän, on nimittäin vyöparka jäänyt turhan isoksi. :D
Rusettisormus on myöskin H&Mstä. Olen innoissani tästä ostoksesta, sillä omistan tämän yksilön lisäksi tasan yhden sormuksen, senkin löysin kouluni vessasta lavuaarin vierestä. :D Tätä sormusta en kuitenkaan ottanut haltuuni epärehellisin keinoin, vaan tästä jouduin maksamaan niinkin huikean hinnan kuin 4,90€ Ihan itkettää kuinka suuren investoinnin jouduin tekemään noinkin ruman sormuksen vuoksi. Jos ihmettelet mitä ihmettä selitän, googleta sana sarkasmi. Jos vieläkin ihmettelet, mitä ihmettä selitän, luovuta ja jatka lukemista.
Viimeinen ostokseni on IsaDoran Graffiti Nails -lakka. Viimein. Olen nimittäin halunnut tuollaista niin pitkään kun tiesin, että tuollaisia on olemassa, eli reilun kuukauden. Olen joka kerta Anttilassa ja Kicksissä käydessäni yrittänyt epätoivoisesti bongata mustia tai valkoisia graffiti nailseja, mutta valikoimassa oli aina vain rumia vihreitä, keltaisia ja ehkä joskus jopa pinkki tai vastaava. Ette uskokaan kuinka innoissani siis olinkaan kun löysin Kicksistä tuon yksilön. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä ostaisinko. Ja onnekseni Eve oli seuranani kaupungilla ja ostimme tuon puoliksi.
Alla vielä kuva valmiista kynsistä H&Mn Neon Pink - lakan kanssa yhdistettynä.


Tässä kaikki tältä erää, maanantaina olisi matka kohti Viipuria (en oo koskaan aiemmin käynyt Venäjällä!), niin sieltä sitten saattaapi olla lisää juttua tulossa.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Cooking tips by me!

Olen kova syömään. Olen ollut aina. (Luojan kiitos, että olen myös hyvin innokas kuntoilemaan, muuten saattaisin muistuttaa enemmän lihapullaa kuin ihmistä.) Kakut, muffinit, piirakat.. Kun niitä on pöydässä, voit olla aika varma, että niin olen minäkin. Olen myös koko pienen ikäni ollut kova kokkailemaan ja leipomaan. Siksipä tämä entry käsittelee kokkailuja. Olen listannut tähän muutaman hyväksi kokemani kikan ja jopa suosikkireseptini.

                                                                          (kuva)

Helppo, nopea & ihana

Jos olet nälkäinen, kiireinen ja/tai laiskottaa, eikä ranskalaiset ja nuggetit innosta, arvostat varmasti tätä vinkkiä. Nuudelit ja salaattikastike. Tiedän, kuulostaa oudolta ja ehkä hieman ällöttävältäkin, kokeile silti. Sillä tämä "resepti" on ollut meidän perheessä jo hyvin pitkään käytössä. Nopeaa, äärimmäisen helppoa ja hyvää.
Keität vain nuudelit, lisäät salaattikastiketta ja syöt. Jos haluat vähän ruokaisamman aterian, paista vähän vokkivihanneksia, pähkinöitä ja halutessasi jopa kanaa tai haluamaasi lihaa ja sitten syömään!
                                                                          (kuva)


Leivonnaisia terveellisemmin

Helppoa. Vähemmän rasvaa. :D Toisaalta rasvaa vähentämällä leivonnaisesta tulee helposti kuiva, joten sitäkin enemmän suosittelen esimerkiksi vehnäjauhoista osan korvaamalla esim. leseillä tai ruisjauhoilla tai muilla hieman terveellisemmillä vaihtoehdoilla. Osa sokeria kannattaa myös vaihtaa hunajaan. Vanha keino, mutta todettu toimivaksi. Kokeile esimerkiksi mustikka-hunajamuffineita!
                                                               (kuva tältä sivulta, huomaa herkulliset reseptit!)

Ja jotta ei nyt kaikkea heti ensimmäisessä postauksessa paljasteta, tämä seuraava resepti on viimeinen.. tältä erää! Jos haluatte tietää lisää Leenin lempireseptejä ja helppoja tai vaikeampia vinkkejä ruokiin, voin toki tehdä uudenkin postauksen joskus tulevaisuudessa!


                                     Omena-tuorejuusto-valkosuklaakakku
      tämä on oikeastaan oma reseptini, olen ajan mittaan muokkaillut jotain porkkanakakkuohjetta ja tämä on tulos:

Pohja:
3dl vehnäjauhoja
2-2,5 dl fariinisokeria
2 tl kanelia
2 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
3 kananmunaa
n.80-100g valkosuklaata
1dl (itse laitan vähemmän) rypsiöljyä
150g maustamatonta tuorejuustoa
Kuorrute:
50g valkosuklaata sulatettuna
100g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl tomusokeria

Mittaa kuivat aineet, mausteet, valkosuklaarouhe ja omenaraaste kulhoon. Sekoita öljy, kananmunat ja tuorejuusto sekaisin toisessa kulhossa. Kaada se sitten kuivien aineiden päälle kulhoon ja sekoita hyvin. Sitten kaada taikina voideltuun tai leivinpaperoituun vuokaan (pieni lasagnevuoka tai vastaava) ja paista 200 asteessa 20-25 minuuttia. Kumoa tarjoiluastiaan tai minne tahdotkin ja anna jäähtyä.
Sekoita tuorejuusto notkeaksi ja lisää valkosuklaasula koko ajan sekoittaen. Sekoita sokeri vielä ja levitä kakun päälle. Paloittele ja koristele makusi mukaan.

Voilá!

ps. koristella voit kakun haluamallasi tavalla, itse käytin tämän kakun koristeluun fanipalamurskaa.
 

Blog Template by YummyLolly.com - Background by Ava7Patterns