torstai 29. huhtikuuta 2010

Yhteistyöllä kaikki sujuu

Pakko kyllä sanoa, aivan mahtava päivä! Tänään siis oli Power Mover - tanssikisamme. Teemana oli legendat ja meidän tanssissa yhdistyi Michael Jackson ja Elvis, eli siinä oli legendaa kerrakseen. Päivä oli täynnä takapakkeja. Ensin musiikkimme ei meinannut toimia, ei sitten millään. Sitten unohdimme harjoitusaikamme, ja ehdimme harjoitella muita vähemmän sillä rajatulla alueella ennen esitystä. Sitten Petra tallasi vahingossa silmälasiensa päälle ja niistä irtosi toinen linssi. Siinä sitten metsästettiin teippiä... :D Nämä pienet takapakit ehkä vain tiivistivät ryhmähenkeämme, joka oli aivan mahtava. Kaikilla oli kivaa ja minä ainakin nautin joka hetkestä. Ensi vuonna sitten uusiksi. ;)
Meikkaus ja hiusten laitto oli kesken :) siinä näkyy esintymisasu, valkoinen käsi t-paita, valkoinen pitkä toppi ja mustat legginsit.

Sain iskältä lainaksi tollasen hienon Jackson - hatun, jota Petra sitten käytti esityksessä, sillä hän oli se "MJ" siinä esityksessä. :) Tuossa kuvassa olin jo vaihtanut vähän rennompaa päälle, eli näissä vaatteissa minut sitten sieltä loppujen lopuksi näki pyörimästä. Raidallinen toppi on ginasta, Adidaksen huppari on Prismasta kai ja housuista en tiedä. :D

Ja ai niin, unohdin ilmoittaa: Tultiin neljänsiksi siinä kilpailussa! :) Hyvä me!

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Like I promised

Hihihii, kerrankin sain aikaiseksi postauksen näinkin pienellä aikavälillä. Ja niin, kuten jo aikaisemmin lupasin, näytän tuon ihanan keväisen hameen käytössä. Elikkäs tässä teille kuvia päivän asustani. :)
                                             Villatakki: Vero Moda
                                                           Toppi: H&M
                                                           Hame: H&M
                                                           Legginsit: öö.. Äiti osti :D
                                                          Kengät: DinSko (i quess)
                                                          Aurinkolasit: gina tricot
Hmm.. Jalkani näyttävät tavallista lyhyemmiltä noissa kuvissa. Oh, well. What can you do.Piha näyttää vielä kohtuullisen karulta, mutta kunhan ruoho kasvaa, puut saa lehdet jne. Istutimme muuten viime kesänä äitin kanssa Siperianherne - pensasta aidaksi tuohon, mutta kuten arvata saattaakin, se ei ole vielä kasvanut oikein.. pensaaksi. Nyt maasta sojottaa vain epämääräisiä oksia. No, hyvä siitä tulee. Ainiin, voin muuten sanoa, että rakastan tuota keinua. Ukini teki sen ja se on ollut mummolassani jo piitkään, kunnes mummo ja uki (joo, ei kirjoitusvirhettä.) muuttivat kerrostaloon. Siitä lähtien tuo ihanuus on asustanut meidän takapihallamme.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kuten taisitte jo ehkä älytä, en ole enää kipeä ja ette uskokaan niitä riemunkiljahduksia kun pääsen/pääsin tänään tanssimaan. Tanssimista tänään on ollut kyllä jo muille jaettavaksi saakka. Meillä on eräs tanssiesitys ylihuomenna (torstaina) meidän koulun oppilaista järjestetyn ryhmän kanssa. Meillä oli aamulla yhden tunnin harjoitukset sitä esitystä varten, sen jälkeen meidän liikuntatunnillamme oli tanssia, mutta me harjoittelimme esitystämme sen kaksi tuntia. Sitten meidän valinnaiset tuntimme iltapäivällä oli peruttu, joten menimme n. tunniksi toisen valinnaisen, tanssi ja aerobic - ryhmän tunnille harjoittelemaan. Elikkä siis neljä tuntia tanssia, pian vielä yksi tunti lisää. Se on kyllä eri ryhmä, eri opettaja, eri koreografiat yms. Mutta tanssia kuitenkin.

Ja huomenna ohjelmassa olisi minulla (krhm yllätys) kaksoistunti lisää tanssia. Ja koulun jälkeen suuntaamme äitin kanssa kangaskauppoihin katsomaan erilaisia kankaita The Mekkoa varten. Siitä sitten lisää ehkä myöhemmin. Hauskaa ja aurinkoista alkuviikkoa kaikille! :)

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Shoppailua kera kuumeen

Olen ollut tässä jo vähän pidemmän aikaa kipeänä, joten nyt minulla on aikaa päivittää blogia. Eilen minulla ei ollut aamulla kuumetta, joten päätimme käydä Paulan ja Even kanssa pikaisesti vain syömässä Tang Capitalin sushipäivillä. Jotenkin päädyimme kuitenkin ensin käymään viereisesssä kauppakeskuksessa "vain pikaisesti vilkaisemassa tarjontaa.." Poistuimme kauppakeskuksesta kaikki muovipussit käsissämme.
Nämä jutut tarttuivat mukaani. Ihanan keväinen hame oli H&Mstä ja näette sen käytössä mitä pikimmiten. Kynsilakat olivat Seppälästä. Keskimmäisen lakan osti kyllä Eve, mutta aion kyllä käyttää sitä ihan hyvällä omallatunnolla itsekin.
Pienen shoppailukierroksen jälkeen kroppani ilmoitti minulle, että se ei ollut fiksu veto lähteä puolikuntoisena kaupungille, joten suuntasimme suoraan syömään. Kuten jo mainitsin, tarkoituksena oli syödä sushia. Olimme kuitenkin kykenemättömiä valitsemaan kaikille mieleiset sushit, joten söimmekin lounasbuffetista kiinalaista ruokaa. (Joo, siis kyseessä oli kiinalainen ravintola, jolla on välillä sushipäiviä.)

Olin tietenkin hölmö, enkä ottanut ruuasta kuvia, mutta voitte varmasti kuvitella ne sielunne silmin.
Tofua ja kasviksia kookoskastikkeessa, friteerattua kanaa ja katkarapuja, paistettua riisiä ja kasviksia, hapanimelää kanaa, kevätkääryleitä... Ja niin edelleen. Ruoka oli ihanaa (erityisesti rakastuin tuohon tofuun) ja kun kyseessä oli all you can eat - ruokailu.. noh, sanotaan, että nyt tiedän miltä kiitospäivän täytetystä kalkkunasta varmaan tuntuu. Kaiken kukkuraksi kuumeeni oli noussut tämän reissun aikana.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

5 things part 3

5 things I have noticed
 (kuulostaapa fiksulta :D)

~Aina ei tarvitse välittää
Aina ei myöskään jaksa välittää. Ja se on yllättävän vapauttavaa. Esimerkiksi en jaksa kiinnostua yhtään Islannin tuhkapilvestä.. tai lakoista sun muista. Toki pahoillani heidän puolestaan, joita asia jollain tavalla koskettaa, mutta minua ei jaksa kiinnostaa. En myöskään ymmärrä miksi kaikki laikkoilevat, en tiedä mikä on laillinen lakko, en oikeastaan tiedä mistään mitään. Ja olen onnellinen, ettei minun tarvitsekaan.
~Paksut huulet + nudeväri = huono yhdistelmä
Olen aina halunnut kokeilla miltä minulla näyttäisi nudehuulet. Kuten jo otsikosta voi jollain tavalla päätellä, vastaus on: EI HYVÄLTÄ. Tai jos olen menossa halloween juhliin ja esitän haamua tai luurankoa, nudehuulet on hyvä vaihtoehto.

~Mitä tahansa teen, se ei ole minun vikani
...ainakin matematiikan opettajani mielestä. Hän on saanut jostain päähänsä, että olen jonkin sortin nero (krhm.. mitä en TODELLAKAAN ole) ja olen nyt hänen suosikkioppilaansa. Saan periaatteessa tehdä mitä vaan tunnilla ja se ei ole minun vikani. Muutamana hyvänä esimerkkinä mainittakoon se, että silloin kun juttelen kaverilleni tunnilla, opettaja huutaa: "Jenna, älä häiritse Leeniä!" eikä vaikka "Tytöt, olkaa hiljaa!". Ja eräänä kauniina päivänä saimme yhden matikan kokeet takaisin, ne meni tavallista huonommin minun kohdaltani. (Sanoinhan, etten ole nero.) Opettajamme käveli minun ja Jennan luo ja sanoi: "Sinulla on kyllä aika huono vaikutus Leeniin, kun se koe meni tavallista huonommin, että kannattaa varoa, jos haluat olla tässä ryhmässä." Ei, ei toki huono numero voisi johtua tyhmyydestäni. Ei, se on kaverini vika.

~Kielletty himoittaa kaikkein eniten
Minulla ja kavereillani on projekti: ei herkkuja viikolla, viikonloppuisinkin vain kohtuullisesti (aika vähän).
Näiden viimeisten päivien aikana, jolloin minun ei olisi tullut syödä karkkia/muita herkkuja, ne himottavat minua tavallista enemmän. Ja huomaan joka puolella erilaisia houkutuksia. Siskoni leipoi kääretorttua maanantaina, tiistaina kävimme kaupassa ja iskä ja siskoni ostivat itselleen suklaata, tänään äiti puhui jotain hyvistä kakkuohjeista... :D Pitää vaan yrittää pysyä lujana ja hokea mielessäni, että "suklaa menee suoraan lanteille suklaa menee suoraan lanteille..." Tänään kyllä sorruin ja söin kaksi karkkia. Paha minä.

~Olen hyvin nirso
..tai hyvin täydellisyydenhakuinen. Varsinkin vaatteissa. Ärsyttävin tämä piirteeni on silloin, kun etsin jotain tiettyä, kuten kenkiä. "Liian pieni korko, liian suuri korko, liian paksu korko, liian ohut korko, hassut nauhat, outo kärki..." Uusimmat ongelmani ovat rippimekon löytäminen. Aluksi ajattelin, että äiti voi tehdä minulle sen mekon. En löytänyt kangasta, jonka kelpuuttaisin. No, sitten ajattelin, että voisin tilata jostain nätin mekon. "Liian lyhyt. Liian pitkä. Liian röyhelöinen. Tos on huonot värit. Kato totakii saumaa. Siinä pitäis olla pyhkeempi helma..." And the list goes on...


+ 1 Kesä on tulossa, Impulla oli tänään shortsit koulussa!

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

How to know summer's coming!

Rakastan kevättä, rakastan, rakastan, RAKASTAN! Olen ehkä enemmän fiiliksissä kesäväästä kuin ikinä aiemmin. Tai ainakaan muistan/älyän asiasta mitään. Rakastan aurinkoa. Olen yhtä hymyä koko ajan ja energisempi kuin varmaan ikinä. Olen myös huomannut tiettyjä asioita, joista on ihan varma, että kesä on lähellä.

VAATETUS
Talvitakit, pipot, lapaset ja villasukat saavat kyytiä, aurinkolasit alkavat saapua katukuvaan. Itse rakastan eniten aurinkolaseja sekä sitä ajatusta, että ei tarvitse näyttää michelinukolta paksun toppatakin kanssa. <3


PERHOSET&KUKAT
Lumet sulaa viimein ja kukkia alkaa ilmestyä mullan alta. Näin tänään keväänensimmäiset leskenlehdet ja sinivuokot! Jee! En olisi kyllä tunnistanut niitä, jollei Kaisu olisi ystävällisesti kertonut tälle kaupunkilaisjuntille, mitä kukkia oli kyseessä.
Eikös vanhan uskomuksen mukaan kesästä tule hyvä, jos näkee ensimmäisenä vaalean perhosen ja huono, jos näkee mustan? Höh. Koulun pihalla lenteli nimittäin tässä lähiaikoina musta perhonen. Mutta me kyllä sovittiin, että se oli tumman ruskea, että ei kesäni ole ihan pilalla. :)


LUMI SULAA
..tai pikemminkin katoaa. Se on ihanaa juuri tässä keväässä. Lumi ei vain sula, se katoaa. Missään vaiheessa en ole huomaannut pahaa loskaällötyskautta, vaikka lunta olikin tänä talvena olikin tavallista enemmän. Tällä hetkellä pihalla on vain epämääräisiä harmaita lumikasoja. (Oon miettinyt vaikka kuinka pitkään, että miksi keväällä ei vielä sulaneet lumikasat muuttuu hiekkaisiksi ja harmaiksi!) Ja yksi huono puoli lumen sulamisessa kuitenkin on. Koirankakka. Kuka idiootti on keksinyt, että ei kuitenkaan kukaan huomaa, jos antaa pikku Fifinsä tehdä tarpeensa KESKELLE JALKAKÄYTÄVÄÄ. :D

+Leeni loves that she can go to school by bike!
Siinä oli myös muutama keväinen fiilistelykuva. Haukaa viikkoa teille kaikille jee! Leeni kiittää ja kumartaa. :)

torstai 8. huhtikuuta 2010

5 things part 2

Jos ensimmäinen osa oli 5 things I like, niin arvattavasti toinen osa on tietenkinn...

5 things I dislike
olisin laittanut tuohon 5 things I hate, mutta kuulosti liian tylyltä, enkä minä ihan KAIKKEE inhoo noista :D


~Fiorellafarkut & crocsit
Joojoo, tiedän, että näistä on puhuttu niin paljon erinäisissä blogeissa, mutta come on,  kenen mielestä ne on oikeesti, rehellisesti sanottuna, hienoja? Hrrrrrr... Joo myönnän, omistan crocsit, mutta niitä pystyn käyttämään vain ja ainoastaan mökillä. NEVER in public. Ja niille, jotka eivät tiedä, miltä näyttää fiorellafarkut:

(kuva)

~Huonot lyriikat
Esimerkiksi Waldo's peoplen kappaleessa New Vibration.. Tietääkö ne ees itse mistä ne laulaa? Ainakaan minulle ne sanat ei kuulosta muuta, kun että "HEI! Mä keksin, laitetaan tähän kaikkia sanoja, mitkä loppuu -ion päätteeseen, et ne rimmaa!" Anteeksi, jos loukkasin jotain Waldo's People - fania, mutta kertokaa mikä järki on näissä sanoissa!

"Solitary is your absolution
You left me stranded with no intention
I'm on my feet again on my own foundation..."

Ja muutkin sanoitukset, mitkä häiritsee, on liian kornit sanat. En siedä, jos ei sanoituksiin ole laitettu sielua enemmän kuin se, että "uu, mä rakastan sua niin beibi, mutta särjit mun syömmein jeah"

~Blurrimeikit + other ihQteini stuff
Hyyyyyi. Nudehuulet ja mustaa kajaalia silmien ulkonurkissa yhdistettynä huonosti (tai ei ollenkaan) häivytettyyn valkoiseen kajaaliin sisänurkissa.
Tai sitten nenän sotkeminen kuvissa. Lapset, jos nenänne näyttää kauheelta siinä kuvassa, pliis, pliis, ottakaa uus. Jos ei silti miellytä, plastiikkakirurgia on yksi vaihtoehto...
Tai sitten huonot peilikuvat. Juujuu, jos osaa, saan peilikuvatkin näyttämään hyvältä. Mutta ei kiitos niille salaman kanssa otetuille teinipeileille, joissa salama peittää puolet naamasta, peili on likainen, ja pahimmassa tapauksessa kuva on vielä kaiken lisäksi heilahtanut pahasti. Esimerkkinä oma kuvani, jonka otin itseasiassa jo aikaa sitten tämäntapaista postausta ajatellen.
See? Looks AWFUL.

~UGGit
Okei, näitä pitää selittää vähän vielä lisää. En inhoa näitä, aitoja ainakaan, mutta voi hyvä ihme. Ainakin täällä Lappeenrannassa joka toisella tytöllä, jollei useammallakin oli viime talvena feikkiuggit. En voi kyllä syyttää niitä ihmisiä (ainakaan paljon), sillä valikoima talvikengistä oli hyvin suppea. feikkiuggit, feikkiuggit, feikkiuggit, uggit, gore-texit.. hmm.. Mutta SILTI. Yh. Mutta pitsiuggit ois kyl aika siistit..

Kuva Nelliinan blogista, linkki tässä

~Legginsit
Okei tätäkin pitää selittää lisää. Juu legginssit on oikeesti hienoja, farkkulegginssitkin on hienoja, JOS ne osaa yhdistää hyvin. Mutta jos laitat normaalimittaisen, sanotaan vaikka H&M t-paidan ja laitat joko sukkahousuilta näyttävät farkkulegginsit tai vain legginsit, ei kiva. Jos sulla on tunika/mekko/pitkä toppi, it's ok. Mutta lyhyt paita ja legginsit. Hrrrr.. En tahdo nähdä pakaroitasi niin selvästi kiitos.

Ja jotta tämä postaus ei jäisi niin.. vihamieliseksi, lisään tähän loppuun vielä pari varsin hilpeää kuvaa! :)
On ne kemiantunnit hauskoja. :D Tarkotus oli tehdä niitä vogue - poseerauksia ja hmm.. jäin hienoon ilmeeseen.
Ei, me ei olla syöty mustikkapiirakkaa. Tuli maistettua hyyyvin raikasta - ja ilmeisesti kielen värjäävää - purkkaa. (:

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Right on time!

Kerrankin muistin tän ihme pelin oikeana päivänä. :D

I like
Hmm no tuosta edellisestä postauksesta näkee varmaan jotain..


I don't like
Siitä, että minulla ei ole itsehillintää. Hyi. Ällöttää. Olen syönyt sellaisen määrän suklaata tässä pääsiäislomalla, että sillä pystyisi varmaan ruokkimaan pienen afrikkalaiskylän. :D


I want you all to know
Ööö.. :D Sanotaan vaikka, etten malta odottaa kesää!


I've planned
Notota vois ehkä alottaa terveellisen elämän.. juu nii varmaa.. kattellaa. :D


I want to say to someone special
Hyvää synttäripäivää! :) Tää on vähä niinku kahellekkii ihmiselle, mut lähetän synttärionnitteluja sitten kaksinkertaisesti!

lauantai 3. huhtikuuta 2010

5 things part 1

Päätin nyt tehdä pienen kokoelman asiosta, joista pidän, joita vihaan, jota en ymmärrä etc.. Ensimmäisessä osassa onkin viisi asiaa, joista pidän. Enjoy!

5 things I like
 ~Shoppailu
Tätä ette varmaan missään välissä olekkaan älynneet.. :D Mutta aina kun shoppailen jotain, minut valtaa sellainen ihana hyvänolontunne. Ihan kuin se pieni vaatteenpala, jonka juuri ostin, tekisi maailmasta hieman paremman paikan. Ihan kuin se meikkivoide, jonka juuri ostin, tekisi kasvoistani oikeasti kauniimmat ja täydellisen tasaiset.
                                                                                                   (kuva)
~Yksinolo
Rakastan sitä, kun olen yksin kotona. Saan tehdä mitä vaan herättämättä kummastusta kenessäkään. Saan tanssia, saan laulaa täydellä teholla.. Eikä kukaan katso minua silleen: "öö tota, mitä hittoo sä teet?" :D

~Kirjoittaminen
Bloggaamisen lisäksi rakastan kirjoittamista. Rakastan sitä, kun meillä pitää äidinkielessä tehdä aineita, vaikka aihe olisikin todella tylsä ja rajattu. Pidän siitä, kun mietin miltä päähenkilö näyttää, miltä hänestä tuntuu, kun hän tekee näin ja näin, miltä se ympäristö näyttää yms..

~Urheilu
Rakastan tanssimista, rakastan miekkailemista (ainakin hyvässä seurassa.. :D), rakastan lihaskuntojuttuja..
Ainoana ongelmana vain on se, että minun ei ikinä huvittaisi ruveta tekemään vatsalihaksia tai vastaavaa, mutta silloin kun olen aloittanut tekemään niitä, niin se on oikeasti tosi mukavaa.
(kuva streetsoul.fi, saatat ehkä löytää minutkin sieltä kuvasta, mutta en suosittele minun etsimistäni kuvasta, sillä näytän tosi yrmyltä.. :D)

~Löhöily
Vaikka pidänkin urheilusta, minun pitää myös joskus löhöillä. Katsella facebookista kaikkea mitä kaverini ovat julkaisseet seinilleen tai sohvan pohjalla ja katsoa televisiosta jotain turhaa ohjelmaa syöden jotain hyvää ja varmasti hyvin epäterveellistä. Suosikkeja kartanon perunalastut!

~Kaverit
Tämä onkin varman kaikille tosi uusi juttu.. Mutta pidän siitä, kun jos olen pahalla päällä, niin kaverini saavat melkein poikkeuksetta minut nauramaan kahden minuutin sisällä ja saavat suuret murheeni tuntumaan todella pieniltä. Ja tulen myös yllättävän hyvin toimeen siskoni kanssa, joten hänenkin kanssa on hyvin hauska vaikka yhteisdatailla. :D

torstai 1. huhtikuuta 2010

Look what mailman brought me!

Eilen postilaatikkoomme tipahti pieni lappunen, jossa luki, että olin saanut paketin. Miulla ei ollut mitään käsitystä, mitä MINÄ olisin voinut saada paketiksi, ei minulla ole edes synttäreitä pitkään aikaan. Noh, nopeasti lähimmälle Ärrälle hakemaan paketti ja sitten kotiin tutkimaan laatikon sisältöä.


Laatikko oli siis TIGIltä. Muistatteko, kun jo aikaa sitten selitin Rockaholic - kuivashampooni tyhjenemisestä? Lähetin tigille palautetta, mutta sieltä ei kuulunut mitään, ja menetin jo toivoni uudesta pullosta ja ostinkin uuden (erimerkkisen ja reeeilusti halvemman) kuivashampoon. Mutta turhaan, sillä paketista paljastui..

..Uusi kuivashampoo sekä fun times - hiuslakka! Jee! Testasinkin molempia jo heti tänään ja pakko sanoa, että on ne kyllä vähän parempia kun tyyliin sunsilkin hiuslakka sekä tuo Biozellin kuivashampoo. Siis kyllä tuo Biozellkin toimii, mutta rockaholic on ehkä vähän tujumpaa ja näin toimii vähän likaisempiinkin hiuksiin.
 

Blog Template by YummyLolly.com - Background by Ava7Patterns