Hope you don't mind

Jotenkin kyllästyttää aloittaa jokainen entry päivittämiskatkon pahoittelulla. Joten skippaan sen kohdan tällä kertaa, jos vain teidän maailmanne ei sorru siltä seisomalta. Ja jos kaatuu, voisin suositella jotain terapiaa.
Mutta syy tähän päivityskatkoon on täysin looginen: motivaation puute. Minulla on nimittäin hassu tunne, ettette välttämättä jaksaisi lukea:

a) tarinaa siitä, että kadotin avaimeni ja löysin ne sitten parin päivän päästä

b) tapahtumista, joissa itse olette olleet osallisina

c) sitä, kuinka äidinkielen kirjallisuuskansio projektini on edistymättä / muuta koulusoopaa

Olinko oikeassa? Niin arvelinkin. Joten nielkää nyt pettymyksenne ja move on.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jos aistit jo aiemmin lievästi karvaan sävyn tekstissäni, et ole täysin hullu. Ja suosittelen, että jos tuo aiempi teksti häiritsi, sulje suosiolla tämä välilehti, ei nimittäin paljon hilpeämmäksi ihan heti ainakaan muutu. Nimittäin jos totta puhutaan, viimeisimmät viikkoni eivät ole olleet mitään elämäni upeimpia päiviä.
Kaikki ovat varmasti huomanneet jo jossain vaiheessa elämäänsä, että jos menee huonosti, jostain löytyy vielä tapa miten voisi mennä vielä huonommin. En enää tällä hetkellä uskalla sanoa, ettei voisi mennä enää yhtään huonommin, sillä tiedän, että jos sen sanon, saan katua karvaasti.


Minkä voisin ottaa esimerkikseni? Hmm.. Mieleeni tulee eräs hedelmä. Omena. Siitä omenasta on haukattu pala.. Soittaako kelloja? Minulla nimittäin soi päässäni niin monet kellot, että siitä ei ehkä hyvää seuraa.

Nyt alkaa jo varmasti viimeisimmälläkin tulla ideoita siitä, mistä puhun. Apple, kirottu olkoon nimesi. En tiedä miksi ikinä tein sen suuren virheen ja ostin iPodin. Varmaan koska kaverini olivat kehuneet niitä ja kaikissa leffoissa päänäyttelijöillä on Applen koneet ja soittimet. Ja kuinka se myyjä lupailikaan helppoa ja kätevää käyttöjärjestelmää. Voi, kuinka tyhmä ja tietämätön silloin olinkaan. Helppo ja kätevä, my ass. Joka kerta kun näen iTunesin pikakuvakkeen työpöydälläni, saan väristyksiä. En osaa varmaan edes laskea kuinka monta harmaata hiusta se on aiheuttanut pieneen päähäni. Jos pääsisin ajassa taaksepäin, juoksisin huutamaan sille Leenille siellä gigantissa, ett "Älä nyt ihmeessa tee elämäsi virhettä ja osta tuota kirottua metalliläpyskää!"
Liioittelenko? No, ehkä vähän. Mutta jos kaikki 739 kappalettani, puhumattakaan kuvista ja videoista, ovat yhden klikkauksen päässä täydellisestä kadotuksesta, minulla on oikeus pieneen liioitteluun.
"iPodisi on tällä hetkellä synkronoitu toiseen tietokoneeseen. iPod voi olla synkronoitu vain yhteen tietokoneeseen kerrallaan."
Nuo sanat kummittelevat päässäni. Ei, minulla ei ole uutta konetta. Vieläkin tämä sama valkoinen läppärini. Se kävi vain huollossa. Ja kaikki tiedostoni katosivat (osa on kyllä varmuuskopioina ulkoisella kovalevyllä, mutta ei, en laittanut tietenkään musiikkia sinne.) sinne surullisen kuuluisaan bittiavaruuteen. Hyvästi kaikki rakkaat kappaleeni, joudun nimittäin lataamaan KAIKKI sinne uudestaan ja voin sanoa, että seitsemääsataakolmeakymmentäyhdeksää kappaletta sinne millään ilveellä lataa.

Ja Apple on tällä hetkellä yksi pienimmistä huolistani, muista en jaksa tässä ja nyt avautua, kirjoittamisessa menisi vuosi, eikä ketään kiinnostaisi, joten jätän sen nyt tekemättä.
Mutta täytyyhän jotain hyvää jokaisessa postauksessakin olla, niin sanonpa vaan, että leivoinpa hyvää omenakakkua sunnuntaina!

Tuolta siis kakun olisi pitänyt näyttää. No, minä vähän oioin reseptiä ja skippailin kohtia ja lopputulos oli silti varsin herkullinen! (ainakin omasta mielestäni... :DD) Ja kokkaustahan ei tarvitsisi ottaa niin vakavasti, eikä ohjeita tarvitse noudattaa orjallisesti, kunhan hyvää tulee!

Tässä vielä linkki ohjeeseen. Kannattaa kokeilla! :)